Jonna ja Kuura
Agilityssa koirien tassut ovat välillä kovilla ja Biotiini Forte edesauttaa pitämään koirien ihon, anturat ja kynnet hyvässä kunnossa. Biotiini Fortesta on apua myös halkeileviin kynsiin ja kuiviin anturoihin. Annan koirilleni Biotiini Fortea 4-6 viikon kuurina kovimmalla treeni- ja kisakaudella, jolloin myös tassut joutuvat kovalle rasitukselle.
Kuva: Jarmo Risto.
Noora ja Hertta
Hertta on jo 19-vuotias pitkän kisauran tehnyt suomalainen puoliverinen, joka kilpailee kansallisella tasolla Intermediate-luokissa. Iästään huolimatta Hertta on edelleen todella hyvässä fyysisessä kunnossa. Se on parantanut tulostasoaan vielä näin vanhemmalla iällä ja yhtenä tärkeänä osasyynä hyviin tuloksiin pidän laadukasta ruokintaa tarvittavine lisäravinteineen.
Kilpahevosen kaviot ovat tärkeässä asemassa kovassa rasituksessa. Hertalla on ollut aiemmin kavio-ongelmia, mm. kuivat ja lohkeilevat kaviot. Parhaan mahdollisen kengityksen lisäksi olen syöttänyt Hertalle jo pitkään Biotiini Fortea, joka sisältää reilusti biotiinia, sinkkiä ja metioniinia. Biotiini on vesiliukoinen B-vitamiini, joka aktivoi keratiinien tuotantoa. Keratiinia esiintyy erityisesti karvapeitteessä ja kavioissa. Hertalla on nykyään vahvemmat kaviot, eikä lohkeilua enää esiinny! Myös heikkolaatuiseen talvikarvaan Hertta on saanut apua biotiinista, sillä karvapeite ei enää kulu loimien alla.
Voin lämpimästi suositella Vitabalansin Biotiini Forte rakeita kavio- ja karvapeiteongelmiin!
Kati ja Fanni
Biotiini Fortea on meillä käytetty jo vuosia. Etenkin karvanlähdön aikaan ja karvan vaihtuessa lisään Biotiini Fortea koirien ruokaan. Olen huomannut, että Biotiini Forten avulla voidaan nopeuttaa uuden turkin kasvua ja parantaa karvan laatua. Joskus aiemmin olemme käyttäneet Biotiini Fortea myös vahvistamaan koiran helposti lohkeilevia kynsiä.
Biotiini Forte on helppo annostella ja pienet tabletit syödään huomaamatta ruoan seassa. Laadukkaan koiranruoan kanssa lisäravinteita tarvitaan silloin, kun vitamiinien ja hivenaineiden kulutus on lisääntynyt, kuten esim. karvanlähdön aikaan, mutta myös metsästyskaudella rasituksen lisääntyessä. Myös ikääntyminen luo omat erityisvaatimuksensa.
Katri ja Kulo
Koiran ravitsemus on mielenkiintoinen osa-alue jota olisi mukava opiskella vielä syvällisemmin. Oikeanlaisella ravitsemuksella voidaan tukea mm. koiran suorituskestävyyttä, ihon ja tassujen kuntoa, yleistä hyvinvointia ja palautumista suorituksista. Jalostuskoiralla ja kuntoutumisessa nämä asiat korostuvat entisestään.
Kuloa hoitava koirahieroja Päivi Kilponen suositteli Probalans BE-balansin ja Biotiini Forten lisäämistä Kulon ruokavalioon kuntoutuksen tueksi. Biotiini Fortessa erityisesti sinkki tukee ihoa ja varsinkin tassujen kuntoa, mikä on tärkeää aktiivikäytössä olevalle kilpakoiralle.
Tarja ja Hiski
Vanhempi polski owczarek nizinny -rotuinen koirani Hiski on syönyt biotiinia lähes koko ikänsä, koska mielestäni se edesauttaa turkin uusiutumista. Turkki on aika kovilla, koska näyttelykaudella se pestään ja föönataan viikoittain ja harjaukset päälle. Muinakin vuodenaikoina on pestävä parin viikon välein. Nuoremmalle koiralle on turkki vasta vaihtumassa pentukarvasta aikuisen karvaksi, joten olen katsonut ylläpitävän annoksen Biotiini Fortea riittävän. Tabletit on helppo murskata ruuan sekaan, eivät haise eivätkä varmaan maistukaan miltään.
Ida ja Kisu
Kisun kaviot ovat aina olleet hauraat ja halkeilevat helposti kun kengät irtoavat. Nyt viimeisin kenkä lähti tosi siististi eikä kavio lohjennut lainkaan! Kengittäjäkin kiitteli. Uskon, että Biotiini Forte-kuurista on ollut apua.
Hevosellani on heikko sarveisaines. Tästä syystä hevosella on hauraat kaviot, ohut häntä ja talvikarva jää haperoksi. Biotiini Forten sisältämä biotiini, metioniini ja sinkki auttavat vahvistamaan kaikkia näitä. Toisin kuin moni vastaavanlainen valmiste, Vitabalansin Biotiini Forte sisältää vain tarvittavia ainesosia, eikä turhia täyteaineita. Purkin kyljessä on selkeä annostusohje, ja jauhetta on helppo syöttää rehun kanssa.
Heidi ja Jekku
Kouluttaudumme aussie Jekun, 2,5 v, kanssa parhaillaan Kannuksessa homekoiraohjaajalinjalla. Australianpaimenkoira ei ole ihan tyypillisin rotu homekoirana, mutta Jekku on osoittanut olevansa taitava ja motivoitunut nenänkäyttäjä. Työn lisäksi Jekku on todella monipuolinen harrastuskoira: se kilpailee ja treenaa tokoa, pk-hakua, paimennusta sekä käy raunioilla ja jäljestämässä. Työkoiran tassujen ja kynsien pitää pysyä kunnossa, ja Biotiini Forte auttaa siinä.